Lancaster

Aina kun ajelemme kohti pohjoista, Järvialueelle, olen ihaillut Lancasterin katedraalin ja linnan huippuja, jotka nousevat puiden yläpuolelle mäellä, lähellä merta. Kun nyt sattui käsiini tällainen hauska geokulkevainen, dinosaurus, joka halusi nähdä Englannin linnoja, keksin, että vien sen Lancasterin linnan lähistölle. Kuvakin siitä piti ottaa:

 

Tämä porttirakennus on pystytetty 1400-luvulla, mutta vanhimmat osat rakensivat jo muinaiset normannit 1100-luvulla. Olivat täällä majailleet roomalaisetkin, mutta heidän rakennuksistaan on jäljellä enää muutama kylpylän kiviseinä.

Linna on nähnyt kuninkaallisia omistajia, siellä on pidetty noitaoikeudenkäyntejä, ja nykyään se toimii vielä osittain vankilana.Olimme niin aikaisin linnalla, ettemme viitsineet odotella sen aukenemista. Sitten joskus toiste. Ehkä.

Jos nimi Lancaster kuulostaa jotenkin tutulta, koulun historiantunneilta tai jostain, se saattaa johtua Ruusujen sodasta. Sitä käytiin 1400-luvulla, kun sekä Lancasterin punaruusu-herttuat ja Yorkin valkoruusuherttuat tappelivat siitä, kumpi suku hallitsee Englantia.

Lancasterin kukoistusaika oli Yrjö-kuninkaan hallitessa, 1800-luvun puolivälissä, kun kaupankäynti Amerikkoihin oli kuumimmillaan. Silloin rakennettiin kaupunkiin hieno satama, Lunejoen varteen. Monia varastorakennuksia ja hieno tullikamari on vielä pystyssä ja käytössä, asuntoina, ja merimuseona se tullitalo. Mutta aika viehättäviä olivat ne raunioituneetkin talot, varsinkin se yksi, josta oli vain etuseinä pystyssä. Rikkinäisistä ikkunoista näki talon sisälle, siellä oli kasveja kuin salaisessa puutarhassa. Sellaiseen paikkaan olisi hauska suunnitella talo, niin että vanhat seinät olisivat pihamuureina.

Kuljimme joen rantaa pitkin, toisella puolella oli joen suistoaluetta, sellaista märkää lampista suota. Se oli lintujensuojelualuetta, mutta näimme tällä kertaa vain yhden joutsenen, ja lounaalla joen partaalla istuessamme pääskyset kiertelivät ympärillämme.

Jotta Amerikan tavarat saataisiin kaupatuksi, täytyi ne viedä lähemmäs ihmisiä. Siis rakennettiin kanava, etelään Prestoniin, ja pohjoiseen Järville. Sen kanavan vartta pitkin kuljimme takaisin kaupunkiin. Vanha keskusta oli pieni, ja sen ympärille vuosisatojen kuluessa rakennetut rakennukset olivat sikin sokin ympäriinsä, niinkuin englantilaisissa kaupungeissa kuuluu olla. Ei siis mitään Engeliä. Mutta kun tässä sekasotkussa vaeltelee, alkaa se vähitellen hahmottua kyläksi ja kaupungiksi, ja sitten se onkin ihan kiva. Kun sen tuntee. Lancasterissa emme kierrelleet kovin kauan. Jotenkin teki mieli kotiin. Mutta mielellään siellä kävisi toistekin.