Meidän TVssä on koko täällä asumisen ajan ollut aikamoisen huono kuva, tai siis vaihtelevasti kehno ja hyvä, välillä seisahtuva ja katoava, äänellinen tai äänetön. Viime aikojen sateisina iltoina olisin mielelläni tutustunut täkäläisiin ohjelmiin, mutta kuva käyttäytyi täysin sietämättömästi. Jonkin aikaa kiukuteltuani sain siippani etsimään netistä antenninasentajia, ja eilen sitten talon viereen kurvasi antennifirman auto, ja Nuori Mies soitti ovikelloa. Niin nuori, että aluksi en ollut uskoa, että hän voisi olla antenninasentaja. Mutta kyllä vaan, sisälle hän marssi ja oikein asiantuntevin ottein tutki antennipistokkeet ja johtojen kulkureitit. Haki sitten autosta Laitteen, ja kohta alkoi olohuoneesta kuulua kummallisia rätinöitä ja vinkumisia. Kävin kurkkaamassa, ja kaipa siinä nyt mitattiin signaalin voimakkuutta, tai jotain muuta yhtä näkymätöntä.
Poika (en oikein osaa sanoa häntä mieheksi) toimi niin hiljaa, että en oikein tiennyt, missä osassa taloa hän kulloinkin oli. Välillä näin hänet pihalla, ja taas kohta kantamassa tikapuita naapurin puolelle, kun eihän korkeita tikkaita saanut meidän kapealta kujalta pystyssä pysymään.
Ja yhtäkkiä homma olikin valmis! Alakerran radio toimi hyvin, samoin olohuoneessa sekä radio että TV, paitsi että telkkarin ääni puuttui. Mutta tiesin, että se saadaan kuulumaan, kunhan vähän säädellään laitteita, ja niinpä kirjoitin pojalle sekin. Olipa nopea ja osaava antennimies! Olin tosi iloinen.
Lähdin sitten kirjastoon, mutta kas! Oven edessä seisoi taas auto, Bury Councilin siivousauto, ja kaksi Nuorta Miestä hosui jonkunlaisten pitkien keppien kanssa katuojassa. Mitäs ne nyt? ajattelin, ja jäin oven sisäpuolelle seisomaan ja ihmettelemään. Sitten tajusin, että he siivosivat rikkakasveja pois jalkakäytävän reunalta! Hienoa! Uskaltauduin ulos, ja sanoin pojille Great! Olinkin juuri aikonut itse ruveta tuohon hommaan! Toinen Nuori Mies vastasi: "Tulimme sitten päivää liian aikaisin!" ja toinen koiranleuka: "Voidaan me laittaa nämä kasvit takaisin!" No thanks, sanoin minä, olen ihan tyytyväinen näin!
Kylläpä Nuorista Miehistä on paljon iloa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti