Ennen kuin alan enemmälti kirjoittaa, pahoittelen kovasti, että teksti on yhtä pötköä. Bloggerin uudistamisen jälkeen ei enter-nappulalla saa jaksoja luoduksi. Tai saa, mutta lopullisessa tekstissä niitä ei näy. (Eikun joo, asia korjattu! kiitos neuvoista!)
Pohjoisin suuri kaupunki Englannin itärannikolla on Newcastle, Tyne-joen pohjoisrannalle syntynyt, ei joen suussa, vaan muutamia kilometrejä sisämaassa päin. Newcastlella ja Manchesterillä on aika lailla samanlainen historia:Roomalaisten kaupunki Pont Aelius oli sen perustus, vähitellen se kasvoi, oli hiilikaivoksien ympäröimä. Tekstiiliteollisuutta ei ollut, mutta villaa vietiin satamasta kaikkialle maailmaan. Sodan aikana kaupunki pommitettiin murskaksi ja nykyään kahden yliopiston opiskelijat kansoittavat kaupungin katuja, varsinkin yöaikaan, sillä Newcastle on tunnettu hyvänä yöelämäpaikkana.
Me emme menneet sinne juhlimaan vaan nukkumaan: tarvitsimme jonkinlaisen kotipesän Northumberlandin kierroksellemme. Ja koska tykkään tutustua myös kaupunkeihin, varasin huoneen keskeltä kylää, Vermont-hotellista. Mielestäni sinne oli, karttoja tutkittuani, ihan helppo päästä autolla, ja parkkipaikkojakin kuulemma oli tarjolla, niin että ihan luottavaisella mielellä kurvasimme kaupunkiin, Tomtomin ohjaamana. Mutta Tomtom ei ollutkaan ajan tasalla! Se yritti väkisin viedä meitä sillalle, jonka yli ajaminen oli sallittu vain busseille ja takseille. No, tihrustelin karttakirjan pikkuruista kaupunkikarttaa niin että osuimme lopulta toiselle sillalle, ja loppumatkan laite sitten osasikin opastaa, vaikka aika kummallisessa pussinperässä se hotelli oli, 1000-lukuisen linnan, loppuunkäytetyn Bridge-hotellin ja mahtipontisen pylväsfasadisen talon naapurina .
Ensitunnelmat kaupungista eivät siis olleet kovin lupaavia. Hotelli oli joenvarren rinteen ylälaidalla, huoneen ikkunasta näkyi joki jossain alhaalla, ja sen yli pingoitetut sillat, ainakin 5 niitä oli näkyvissä. Joen toisella puolella oli Gatesheadin kaupunki.
Lähdimme etsimään illallispaikkaa. Kuljimme pitkin yrjönaikaisia katuja, siis arkkitehtuurisesti yrjönaikaisia, aika tympeitä harmaita rakennuksia niiden varsilla oli. Upea sentyylinen englantilainen kaupunginosa se kuulemma on, mutta minä en siitä pitänyt. Missään ei ollut elämää, autoja vain, ei kauppoja, pubeja vain joka korttelissa, ei ravintolan ravintolaa. Menimme siis (hehe!) syömään Whopperit Burger Kingiin, kun nälkä kurni vatsassa. Sinne tuli iso lauma nuoria miehiä, näytti olevan polttarit meneillään!
Seuraavana iltana laskeuduimme saastaisia portaita pitkin alas Tyne-joelle, ja siellä sitä yöelämää oli! Kapakka kapakan vieressä ja rantabulevardillakin ihmisiä riitti. Siellä voi ihailla modernia englantilaista arkkitehtuuria: vierivieressä seisoi toinen toistaan rumempia rakennuksia. Mutta Millenium Bridge oli tyylikäs, valkoinen kaari. Tai siis kaksi kaarta, itse silta ja korkealla ylhäällä, hassusti vinossa, tukikaari. Se on nostosilta, mutta unohdimme seuraavana iltana mennä katsomaan sen nostamista, vaikka olisin halunnut nähdä miten se toimii. Kävelimme sitä pitkin joen yli Gatesheadin puolelle. Siinä vieressä oli vanha, mielestäni ihan kivasti lasi-ikkunoin uudistettu Baltic-tehdasrakennus, nykyään modernin taiteen museo. Toinen ajatuksia herättänyt rakennus oli kulttuurikeskus, joka näytti paksun toukan pätkältä, vaikka olikin kokonaan lasinen. Ulkoa päin se oli aika lötkö matelija, mutta sisältä se olisi voinut hyvin olla vaikkapa suomalaista valkoseinäarkkitehtuuria.
Vanhaa siltaa pitkin takaisin Newcastlen puolelle ja toisia saastaisia portaita ylös joen partaalle ja hotelliin.
Rantabulevardi hiukan paransi vaikutelmaa kaupungista, mutta arvostus putosi huimasti aamulla, kun lähdimme autolla kohti itää. Teitä oli kolme pääällekkäin, keskimmäinen kiemurteli edestakaisin kahden välissä. Eikä Tomtom tietenkään osannut tarkasti sanoa, mille tielle meidän pitäisi mennä, tai edes millä tiellä olimme. Siispä taas vähän seikkailtiin. Huhhuh niitä katuja! Tuntui siltä, että koko kaupunki oli rakennettu autoja varten.
Parkkeerasimme auton pitkän talon viereen, siis tosi pitkän, jonka kuvittelin olevan Ralph Erskinen Byker Wall-asuintalo, niin pitkä ja muurimainen se oli. Mutta nyt kun katselen kuvia Wikipediasta, alkaa tuntua, ettei se ollutkaan se, vaan joku matalampi jatko-osa. Kun kuvissa talo on korkea kuin hyppyrimäki. Mutta joka tapauksessa kävimme sitä katsomassa. Aamulla, kun kukaan muu ei ollut hereillä.
Olimme kaiket päivät tutustumassa maaseutuun ja rannikkoon, niin että Newcastleen tutustuminen jäi aika pieneksi. Se vähä, mitä näimme, ei ollut kivaa. Ankeata ja surkeaa. Jäi kovasti vaivaamaan, se kaupunki, sillä minusta joka kaupungissa täytyy olla jotain kaunista tai tyylikästä tai kodikasta. Haluaisin mennä sinne uudelleen ja etsiä ne mukavat paikat. Siellä kuuluu olevan puistoja ja toreja ja hauska joenuoma. Haluaisin saada selville, minkälainen on Todellinen Newcastle, koska en usko, että se mitä näimme oli Koko Totuus.
Kuvia: Artophoto, 3.6. ja 4.6.
Kokeile kirjoittaa rivin loppuun
VastaaPoista, sillä pitäis saada enter. Tai sitten, Wordpressissä on postauksenkirjoitusalueella Visual- ja html-välilehdet, Visualilla toimii enterit ja html:llä ei, siellä pitää kirjoittaa
(mut etu on se et muukin html toimii jos sitä haluaa käyttää). Ehkä bloggerissa on jotakin samankaltaista?