Ei siitä juuri mitään ole jäljellä, vain 30 metriä korkea linnoitettu torni, johon asukkaat vetäytyivät asumaan, kun vihulainen hyökkäsi. Siihen oli rakennettu uudet lattiat puusta, alin kerros oli varasto, toinen kerros oli jonkinlainen juhla- ja kokoussali, ja siihen kerrokseen tultiin sisälle, ulkoportaita pitkin, ja portaiden keskellä oli ollut pieni nostosilta. Huone oli korkea ja siinä oli valtavan kokoinen tulisija. Kolmannessa kerroksessa sitten asuttiin, siis nukuttiin, Hamelin Plantagenet vaimoineen verhojen takana isossa katosvuoteeessa ja palvelijat patjoilla lattialla. Päivän ajaksi patjat siivottiin sängyn alle piiloon. Siinä kerroksessa oli myös pikkuinen kappeli, kaunis kaarikatto siinä oli ja hauskat pyöreät ikkunat paksuissa seinissä. Sitten oli vielä kattotasanne, josta voi kurkkia ulkoportaille, kuka siellä rymistelee, tuttu vai vihulainen. Tai sitten voi katsella kauniita maisemia jäätävässä tuulessa, niinkuin me tehtiin.Korkeat muurit ympäröivät pihaa, ja sen reunoilla oli ollut herrasväen rauhanaikainen asumus, ja iso halli virallisien asioiden hoitoon, ja isompi kappeli, jonka yläkerrasta isäntä kuulemma voi katsella alas ketkä palvelijoista käyvät messussa. Oli pihalla myös keittiörakennus ja kaivo. Siis ollut. Nyt oli pihan rakennuksista jäljellä vain kiviseinien alimpia kerroksia. Tuhannessa vuodessa kaikki muuttuu. Ja sitä paitsi, linna oli jo tuhoutunut 1537, kun Henry VIII teetti luettelon hallitsijasuvun omaisuudesta, jota linnakin oli siihen aikaan.
Mutta se on väärin Scottin kirjassa, että hän teki tästä saksilaisen linnan, vaikka se on normannien aikana rakennettu. Eikä linna ollut Ivanhoen aikoina vielä edes ihan valmis. Vaikka eipä tuo niin kovasti häirinne. Komea se on varmasti ollut, torni on upea vieläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti