20 muutakin täti-ihmistä oli menossa samaan paikkaan, niin että ei ollut vaikeuksia jäädä oikealla pysäkillä pois. Yksi täti-ihminen olisi kovasti halunnut tehdä tuttavuutta, mutta olin kuullut hänen kajottavan bussissa jotain ihmeellistä, enkä ollut niin innostunut hänen seurastaan.Pystyin tätiruuhkassa onneksi eksyttämään hänet kannoiltani,ja koska olen tarvittaessa aika nopea kävelemään, jätin hänet puuskuttamaan toisten uhrien seuraan.
Aaah! huokaisin ihastuksesta kun pääsin hallin ovesta sisään. Sata, ainakin, esittelypöytää, kukkuroillaan kaikenlaista hauskaa sälää! Ennenkuin hyökkäsin pöytien kimppuun, pidin itselleni puhuttelun: mieti kolmeen(kymmeneen) kertaan, ennenkuin ostat mitään! Niinpä siis lähdin rauhallisesti liikkeelle. Mutta heti oven suussa oli iso neulelankaläjä, muovipussi poikineen pullollaan mitä ihanampia pehmoisia lämpöisiä lankoja! Kukas sellaista pystyisi vastustamaan? En minä ainakaan. Poimin sylin täyteen, ja sitten rupesin yksitellen pudottelemaan niitä takaisin lattialle. Jäljelle jäi vihreänkirjavaa japanilaista 70% villalankaa, jota en pystynyt vastustamaan. "This makes a lot of socks", sanoi rahankerääjäsetä, ja siis silloin vasta näin, että siinä luki:sock yarn. "Or something else", vastasin, ja myyjä myönteli, että juu, kyllä siitä voi muutakin tehdä, aika paksua se onkin sukkalangaksi. Vaikka kyllä siitä hienoja sukkiakin saisi, ja minähän tykkään kyllä sukkien kutomisesta.
Siitä poimin mukaan myös muutamalla punnalla ohjekirjasen, siinä oli niin ihanan värisiä ohjeita, orgaanisesta, käsin värjätystä langasta neulottuja. Jos en neulokaan, niin voin mielikseni katsella niitä kauniita kuvia.
Sitten tutkimaan. Jo ensimmäinen pöytä oli täynnä kaikkea ihmeellistä uutta, mitä en ollut ennen nähnytkään. Enpä olekaan niin kovasti askartelua harrastanut. Oli kaikenlaisia nappeja ja hienoja pahveja ja papereita ja tarroja leikekirjoja ja kortteja varten. Tarroja ja siirtokuvia, leimasimia ja kaavaimia (vai miksi niitä sanotaan, joiden avulla voi piirtää kuvan?) Leikkureita, jos minkälaisia, yhdellä päydällä esiteltiin kymmeniä paperipitsin tekemiseen tarkoitettuja lävistimiä. Kätevää, mutta jos ostaisin sellaisen, täytyisi minun tehdä sata samanlaista pitsireunakorttia, ennenkuin ostos tuntuisi kannattavalta. Ehkä voin tehdä pitsireunoja lumihiutale-menetelmällä? Leimasimissa oli hienoja kuvia, joita sitten voi itse värittää ja koristella. Mutta ei se ole aitoa, ajattelin, täytyisihn se kortti itse piirtää. Sama koski niitä kaavaimia. Mutta ostinpa kuitenkin...-tai no, sen näette sitten ehkä jouluna.
Oli erilaisia "kursseja" tai siis pöytiä, joissa oppaan avustamana voi tehdä kaikkea kivaa, mm. helmipujottelua, ecoupachea, paperipalasommitelmia, tilkkutöitä. Niitä oli hauska katsella, ihmiset olivat taitavia käsistään, eivät varmaankaan ensimmäistä kertaa askartelemassa.
Kiertelin ja katselin. Ai noinkin voi tehdä! Hämmästelin vähän väliä, ja nyt olen vähän nvihainen itselleni, että en tajunnut ottaa kuvia kaikiasta jutuista, kun unohtuvathan ne, jos ei niitä kaiken aikaa muistele. Ensi kerralla sitten kuvaan kaiken!
Sitten tuli vastaan ristipistomallipöytä. Itse asiassa sillä oli varsin vähän sellaista, jota olisin halunnut. Vaikka innoissani keräsin kaiken haluamani, en lopujen lopuksi siivonnut pinostani takaisin pöydälle kuin alle kymmenen mallia...-käteen jäi 4, 3 pikkuista hassua joulumallia ja yksi jota en kerro.
Mutta sitten, kirjaosasto! Siellä viivyin niin kauan, että tuli nälkä. Niin paljon kaikkea hauskaa tekemistä, minun täytyy saada kaikki ohjekirjat! Taas iski omistamisen himo, mutta onneksi tunnistin sen, ja päätin, että ensin menen syömään, ja sitten katselen pöydät loppuun, ja sitten päätän, ostanko vielä jotain.
Kahvi oli niin kamalan kuumaa ja styroxmukissa, että sain jäähdytellä sitä pitkään ja ihailla neulemallikirjaani. Kahvilan seinustalla setä soitti kitaraa, niin hempeän vaaleanpunaisesti, että ällötti.
Loppuajan olin jo aika väsyksissä. Kahdessa muussa lankapöydässä ei ollut mitään mikä olisi kiinnostanut. Myyntipöytien sisältö alkoi toistua lähes samanlaisena; ilmeisesti korttien ja leikekirjojen teko on nyt in, pop, muodissa. Lopulta olin saanut tarpeekseni.
Katsoin saalistani: no ei paljon mitään, hämmästyin, ja marssin lankapinon ääreen poimimaan sen ihanan vaalean tweedlankapaketin. Ja sitten vielä kirjahyllylle: jotain uutta askarreltavaa pitää saada! Ostin siis kirjan The Simple Art of Japanese Temari. Siinä oli jotain nättejä, kirjailulangalla koristeltuja palloja. Sitä voisi kokeilla.
En sitten ostanutkaan jätskiä, kun kädet olivat täynnä lankapaketteja. Mutta kävellessäni näin tällaisen hauskan leikkipaikan:
Harmi, että olen aikuinen, tai oikeammin, painan yli 50 kiloa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti