Mutta Bloggerin tilastojen mukaan juttuja on ilmestynyt 398kpl! Olisinpa huomannut aikaisemmin, niin olisin tähdännyt tasan neljäänsataan! No, 40kpl vuodessa ei kuitenkaan ole edes yksi viikossa, niin että hyvä on näinkin. Enimmäkseen olen kuitenkin aina nauttinut tästä tietokoneen naputtelusta. Vaikka joskus on ongelmiakin, esim. joskus en mitenkään saa asetelluksi kuvia niinkuin haluaisin, esim. kaksi pientä vierekkäin tuntuu olevan ohjelmalle mahdottomuus. Aina olen kuitenkin ongelmista selvinnyt, vaikkei ehkä niin kuin itse haluaisin.
Mutta eipä teitä lukijoita ole kovin montaa ollut, ainakaan Bloggerin tilastojen mukaan! Noin 2 tai 6 joka jutulla, mikäli ymmärsin oikein, ja ihmettelen kyllä, pitääkö se paikkansa. Vaikka ei sillä ole niin väliä, lukeeko kukaan. Eihän nämä jutut kovin kummallisia mestariteoksia ole. Mutta jos nyt satutte lukemaan tämän jutun, laittakaa jokin merkki facebookin kommentteihin, niin että osaan vähän arvioida,kannattaako juttuja julkaista, vai siirrynkö kirjoittelemaan pelkästään omalle itselleni.
Tai sitten voisin muuttaa bloggerini ulkoasua! Se voisikin olla hauskaa! Aloittaa uusi kymmenvuotiskausi. Jännää miettiä, mitä seuraavat 398 juttua käsittelevät. Ja kuinka maailma ja oma elämä muuttuu niiden aikana...
Olen juhlinut kymmenvuotista naputtelijanuraani popsimalla puolikkaan fruit-and-nut -suklaalevyä. Varmaan syön tänään vielä toisenkin puolen, koska levyhän pitää syödä kerralla loppuun! Onneksi mahani kestää sellaisen ähkykuurin! Ja onneksi huomenna on (pitäisi kuulemma olla) aurinkoinen päivä, niin että saan osan liikakaloreista ripotelluksi metsäpoluille!
Ja metsäpoluilla aivoihin aina hiipii monenlaista jutunjuurta. Vaikkeivät ne jutut usein herääkään henkiin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti