Sen rantaa pitkin lähdin tänään kävelemään kohti etelää, kun Arto tipautti minut auton kyydistä Laggan locksilla, siis Lagganin kanavan sulkuporttien luona.Tältä näytti aamu (8.30) kanavan toisella puolella:
Siinä vuorten ja järven välissä kulkevaa tietä pitkin matkani alkoi. Oli pilviä, muttei niistä oikein saanut selvää, sataako tänään vai ei. Ainakin aluksi oli mukava kävelyilma.
Lampaita oli laitumella ja tielläkin, muutama lomamökkiasutus, mutta sitten alkoi asumaton metsäautotie, mukava soraraitti ihanien vanhojen puiden keskellä. Vasemmalla oli jyrkkä rinne kohti järveä, silloin tällöin näkyi pensaikon rakosista vettä. Oikealla oli jyrkkä rinne ylös kohti vuoria, niitä näkyi vähän harvemmin, metsä oli niin korkea ja tiuha.
Korkeat vuoret tarkoittivat, että sieltä jostain ylhäältä valui sadevesi alas järveen, ja pikkuiset puroset, ja vähän isommatki putoukset alittivat tien, jolla kuljin.
Erään putouksen kohdalla pidin ensimmäisen lepotauon. Kas kun siitä ei ole kuvaa...
Tässä kulkee polku istutetun metsän halki alas järvelle, jossa näkyi olevan nuotiopaikka.
Vähään kauempana nousi polku oikealle ylös, jännittävän synkkään, tuoksuvaan metsään.
Järven suuntaan kuvat ovat aina vähän risujen peitossa. Tämä yksilö oli ihan epätarkka, joten tein siitä mustavalkoisen ja vähän vanhensin sitä, niin että siihen tuli hiukkasen sateinen tunnelma. Poutaa siis ei riittänyt koko päivälle.
Minusta risut, siis paljaat oksat ovat ihania. Nämäkin, joista roikkuu pisaroita.
Mutta eihän sitä jaksa koko päivää ihastella pikkuisia putouksia ja risuja ja suuria puita ja jyrkkiä vuorenrinteitä. Kuuntelin myös ääniä: linnut lauloivat. Korppi korahti. Mutta hei! Älynväläys! Tai höpsötysvälähdys kai, sillä aloin sepittää Ko-lorua korpista:
Korppi korahti. Koivikko kohahti. Kosken korvalta kohosi korppi komeasti korkeuteen...
Mutta sitten näin rautiaisen, ja siitä seurasi
Rautiainen rapisteli ravintoa rapakosta. Raajat rapsuttelivat rapaa. Raukka! Raahasi rahapussin ravintolaan: rapea ravioli rauhoitti rautiaisraukan.
Heh!
Mitähän vielä keksisin...-punarinta!
Punarinta puputti puussa pullaa. Pullanmuruja putosi puroon. Purolohi puuskahti: puhdista puuro purosta! Punarinta puhahti: puhu pululle! Pulu puhdisti puuron purosta.
Seuraavaksi...-punatulkussa on tavu pu alussa niinkuin punatulkussa, ei sitä, tulee liian samanlaista...-entäs peukaloinen...-Mutta hei! välillä kasviloruja, vaikkapa rhododendronista! Jos jätän hoon pois, saan siihen jotain järkeä. Ei. En sentään kirjoittele teille kaikkea höpinää, jota kulkiessani mietiskelin.
Näillä paikkeilla alkoi maha murista, joten istahdin kauniin ranta-aukean reunaan kivelle evästelemään. Ja mitä kummaa: toinen ihminen, ja hän asettui aukean toiseen laitaan etsimään jotain repustaan. Hän oli varmaan koko ajan kävellyt hiukan perässäni. Ei tuntunut kaipaavan seuraa, ja lähdinkin sitten jatkamaan matkaa. Polun merkkipaalussa oli numero 6. Aloin miettiä, tarkoittaako se maileja vai kilometrejä. Jos maileja, olen kovasti myöhässä tapaamisajankohdastamme Spean Bridgessä. Aloin siis siirrellä jalkojani vinhaan tahtiin. Siitä 6mailin/km:n päästä on vielä 5 km perille! Koska Artolta ei ole tullut viestiä, minulla on ainakin 1,5 tuntia aikaa. Jos 6 on kilometrejä, niin ehdin, jos maileja, en ehdi.
Itse asiassa nämä 4 kuvaa on otettu autotieltä, jonka toisella puolella seisoi tyylikkäitä uusia asuintaloja. Upeat näkymät heillä!
Vasta nyt huomasin, että piikkilangalle on ripustettu timantteja!
Vesi ja pilvet ovat upean jännittävä yhdistelmä.
Viimeiset kuvat Loch Lochanista. Kävelyreitti oli kauniimpi ja hauskempi kuin kuvittelin.
Tuolta, järven toisesta päästä lähdin liikkeelle.
Autotien vartta pitkin kohti Spean Bridgeä kulkiessani tapasin nämä ponit. Aika surkean oloisina ne kyhjättivät aidan vieressä tukka silmillä.
Satoi vähän rankemmin, vaikka aurinko yrittelikin puhkaista pilvet. Upea ruska ei näytä synkkien pilvien alla niin kovin iloiselta sekään.
Sitten tuli tekstiviesti: 1,5 tuntia, Spean Bridge! Okei. On hyvin aikaa, ja uskallan kulkea metsäpolkua Highbridgen kautta. Sen varrella on lammaslaidun, vanha tammimetsä, vanhan rautatien penger, mahtava Spean River, ja sitten se High Bridge, joka tosin on raunio. Mutta jännittävän näköinen:
Niityn halki kulkiessani oli maisema tällainen:
Ajattelin, että tämä kuva sopisi paremmin seuraavaan juttuun, jonka aion pikapuoliin kirjoittaa...sen nimeksi tulee...-tai enpä kerrokaan, hihii!






















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti