Aamulla avasin ikkunan, ja taisin olla vähän nukuksissa, kun ihmettelin, mihin moottoritien varteen oin joutunut, sellainen ihmeellinen kohina kuului ulkoa. Vähitellen heräsin ja tajusin, että yöllä on satanut, ja kaikki joet, purot ja putouksethan ne kohisevat. Tässä alkajaisiksi vähän River Levenin kohinaa:
Ajattelin, että satoi tai paistoi, kohta lähden ulos katsomaan jokia ja puroja ja putouksia. Mutta miten ollakaan, kaikenlaista pikku touhua oli kertynyt aamupäiväksi, ja vasta kun kello näytti puoli kahta pääsin sateeseen kävelemään.
Aamulla pitkin Garbh Beinnin rinnettä oli juossut kolme puroa, en muista nähneeni niitä niin suurina kovin usein. Mutta näin pieneksi oli niistä suurin kuihtunut päivän mittaan, kun sadetta oli vain hiukan:
Allt na Ba sen sijaan oli täynnä vettä:
Osasyyllinen runsaaseen veteen on tietysti korkea nousuvesi. Tässä kohdassa Allt na Ba yhtyy River Leveniin. Tavallisesti vain tuo kaikkein pienin, kuvassa kauimpana oikealla oleva osa on jokea. Puiden välissä on rantaniitty.
Puut saavat nyt varpailleen mukavan vesihoidon. Vaikka en ole ihan varma, että ne pitävät siitä.
Kuljin Leven-joen vartta ylävirtaan päin, ja kun vuoksi ei enää vaikuttanut veden korkeuteen, vesi virtasi huimaa vauhtia. Pelotti vähän seistä liukkailla kallioilla...
Kiersin kukkulan taitse metsäpolulle. Valitsin polun, jossa oli kaksi puronylityskohtaa. Onneksi laitoin saappaat jalkaan lähtiessäni, sillä vettä oli puroissa tosi paljon:
Kummastakaan en olisi päässyt yli kuivin kengin, mutta aidot nokialaiset toimivat vielä parikymmentä vuotta vanhoinakin!
Poninhäntä oli tosi paksu,
ja Gray Mares Tailista nousi maaginen höyry, kun se iskeytyi maahan.Tai siis sen alla olevaan lampeen.
Kuljin laaksossa sinne tänne, ja kaikki purot olivat ääriään myöten täynnä vettä.
Allt a Chumhainn, joka ahtautuu syvään rotkoon, ei tässä kohdassa näytä kovin runsasvetiseltä
mutta alempana sekin kohisee mahtavasti:
Kipusin ylös laaksosta. Vettä alkoi tulla taivaalta oikein läpimäräksikasteluvoimalla, ja iltakin alkoi jo hämärtää. Nappasin vielä kuvan Gray Maresta, kallioineen ja syksyn viimeisine väreineen,
ja lähdin kohti kotia. Kurkkasin vielä Allt na Ba:ta sillalta:
Se oli jotenkin kesyn oloinen. Onkohan se menossa nukkumaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti