Karviaisia

Telkkarissa oli puutarhaojelmassa aivan ihana juttu karviaisharrastajista. Kyllä kyllä, luitte aivan oikein! Olen kyllä tiennyt, että tässä maassa jotkut yrittävät kasvattaa mahtavan isoja vihanneksia ja virheettömiä kukkia ja muuta hassua, mutta että karviaisia!

Siinä oli niinkuin kasvilavoja, vihreällä suojakankaalla peitettyjä, ja kaksi miestä oli juuri avaamassa yhtä lavaa. Toinen sukelsi puoliksi peitteen alle kykkimään. Ja kohta ilmestyi esiin roikottaen karviaista, vakava hymy huulillaan. Toinen mies, joka oli hänen isänsä, ojensi ison munakotelon, johon poika varovasti asetti karviaisen. "Eikös olekin hieno!" poika sanoi, ja isä myönteli. Kerätttiin useampia, toinen toistaan suurempia marjoja.

Välissä näytettiin kuva pojan vaimosta. Hän istui pihatuolissa vaikean näköisenä ja sanoi:" Että mitäkö pidän karviaisista? Vihaan niitä!"

Miehet kuljettivat karviaiskotelon vajaan, asettelivat  marjat hienoon puurasiaan, jossa oli pieniä lokeroita, pehmusteen päälle, yksittäin tai parina. Laatikko suljettiin ja sinetöitiin. Sitten lähdettiin isän karviaistarhaan tekemään sama operaatio.

Tässä vaiheessa katselin hölmistyneenä, että mitä ne oikein tekevät. Mutta jatkossa aloin hyristä ja hymyillä ja lopulta nauraa ääneen, se oli niin hauskaa katseltavaa: oli arvostelun aika: isot miehet kantoivat suuria laatikoita tuomariston eteen, hellästi kuin suurta aarretta. Sinetit murrettiin ja paketit avattiin. Poimimisessa täytyi olla todistaja, joka sinetöi paketin. Jalokivien tapaan karviaiset oli kaikki pakattu pehmusteiden päälle omiin lokeroihinsa.

Karviaiset nostettiin yksitellen sellaiseen vanhanaikaiseen heilurivaakaan ja punnittiin arvokkaan raadin valvoessa tapahtumaa. Karviaisten omistajat seisoivat ringissä ympärillä vakavan jännittyneitnä. Kenen marja voittaa? Yksi pojan karviaisista oli suurin, "29 pennyweights" mitä se sitten tarkoittaakaan nykypainomittoihin muunnettuna?

Lopuksi mies poseerasi pokaali kainalossa ja riiputti tomaatin kokoista karviaista toisessa kädessään. Kotona varastossa oli jo ainakin 5 pokaalia.

"Karviaisia syödään sokerin kanssa hillottuna", sanoi haastattelija, "syöttekö te?"
"Minä en koskaan laita sokeria!" vastasi poika.

Se oli tosi hauskaa katseltavaa. Toivon, että jollakulla on yhtä hauskaa katsellessaan, kun minä asettelen nallekarhua ikkunaan maisemia ihailemaan...