Mermaid Trail

Jotenkin häiritsevä ajatus on "merenneitopolku". Kun eihän merenneidon kulkemisesta jää polkua jäljelle...-tai ehkä joku kalantuoksuinen vana hetkeksi...-vai tuoksuvatko merenneidot kalalta?

Mutta joo, tämä polku, tai oikeammin "reitti" kiertää täällä New Brightonissa, sen varrella on 6 kallionjärkäleellä istuvaa, hiuksiaan kampaavaa merenneitoa. Tai siis patsasta.

Oikeastaan lähdin vain viemään kirjettä postiin, mutta matkan varrella oli yksi merenneito istumassa kivellään. Siinä se kampasi tukkaansa kauniissa auringonpaisteessa merimiestään odotellen. Tai ehkä se ei enää odotellut, sillä tämä on tarinan viimeinen patsas, kertomuksen viimeinen osa.

Päätin etsiä muutkin patsaat, kun nyt oli kaunis ilma.

Päätin käydä katsomassa muutkin patsaat, kun nyt kerran oli kaunis ilmakin, eikä parempaa tekemistä. Ja patsaiden sijainnit tiesin.

Kertomuksen on kirjoittanut Cathy Roberts, ja jokaisen patsaan vierellä on taulu, jossa kerrotaan osa tarinasta. Se kuuluu lyhyesti näin:
John Robinson halusi merimieheksi ja pestautui laivapojaksi. Mutta heti ensimmäisellä matkalla laiva joutui myrskyyn, eikä John ehtinyt pelastusveneeseen mukaan. Yksin laivalla pelätessään hän näki merenneidon ja pyysi tältä apua. Merenneito uitti laivan kaupungin satamaan. Merenneito vaati Johnia tulemaan kolmantena yönä hänen luokseen Black Rock-kallioluodolle, minkä John lupasi tehdä. Mutta John sairastui kovasta kokemuksestaan ja unohti lupauksensa. Kolmantena yötä  merenneito odotteli Johnia mustalla kalliolla, kunnes tajusi, ettei John tulisi. Silloin hän lähetti matkaan taian, joka teki Johnin lakanasta purjeen, ja niin John purjehti patjallaan merenneidon luokse. Ehkä. Kukaan ei tiedä, minne John joutui, mutta täydenkuun aikaan, yöllä, kun vuorovesi vaihtuu, voi rannalla seisoessaan kuulla merenneidon laulua ja nuoren miehen vastauksen...

Patsaiden koristelu on Wirralin koululaisten käsialaa.
Tässä on ensimmäinen merenneito:

 Sen kampana on jonkinlainen simpukankuori, ja sen pyrstöön on kirjoitettu runo:

 Toinen merenneito istuu rautatieaseman edessä hiljaisella sivukadulla. Sen selässä on hienot meriaiheiset kuvat, ja tukka on rautatieasemanpunainen.

Kolmas merenneito istuu vilkasliikenteisen Seabank Roadin varrella. Ehkä se siksi pitää rockmusiikista, kovaäänisemmästä musiikinlajista, että autojen melu ei kiusaisi. Vai siksikö, että sillä on istumapaikkana Black Rock?

 Aika makeet tatskat sillä on, ja upeasti värjätty tukka!

Vale Parkin nurmikolle on ilmestynyt tämä Black Rock hopeanvärisen merenneidon istumapaikaksi. Sen selkään on piirretty laiva, jossa John seilasi, tosin kovin lyhyen ajan. Sekä majakka, joka vielä seisoo New Brightonin kalliolla. Tai sitten se on joku muu majakka, kun tuo on aika paljon eri näköinen.

Numero 5 on joutunut aivan kylmän, tuulisen meren rannalle istumaan. Ehkä se siksi on kietoutunut tilkkutäkkiin, ja siitä huolimatta on aika viluisen värinen...

Viimeisen patsaan esittelinkin jo ensimmäiseksi. Se on eniten Kööpenhaminan Pienen Merenneidon näköinen. Vaikkakin paljon pitkähäntäisempi ja rotevampi.

Kun sitä katsoo täältä takaa päin, voi palauttaa mieleensä Andersenin sadun. Joka todellakin on upeaa kirjallisuutta. Niin jännä. Niin kaunis. Niin surullinen.

Ehkä matkustan Tanskaan sitä katsomaan, vielä kerran.