Olen vähän tympääntynyt tähän Englannin kevääseen. Se kun alkaa jo helmikuussa ja etenee sitten etananvauhtia toukokuulle asti. Olisi kivempaa, jos se heräisi yhtenä purskahduksena, niinkuin Suomessa. En millään malta odotella kasvien esiintuloa, ihan niinkuin pikkutyttönä kaivan varovasti multaa siitä, mihin olen upottanut mukuloita tai sipuleita. Eivätkö ne jo herää? Kevät on jo pitkällä!
Vaikka eihän se oikeasti ole. En voi sanoa, että Kevät etenee pitkin harppauksin. Pikemminkin se piileskelee jossain ikivihreiden pensaiden katveessa ja huiskauttaa ensin jouluruusun ihan jo joulukuussa, seuraavaksi lumikellon, tällä viikolla narsisseja, ensi viikolla krookuksen, ja vasta ihan huhtikuun lopulla sinikellon.
Vasta kun Kevät saa apulaisekseen Auringon alkavat puutarhan kasvit nousta itsestään (kaivamatta! :D) maasta ylös.
Silloin on mukavaa kierrellä pihamaalla silmä tarkkana multaa tuijotellen. Elonmerkit lisääntyvät päivä päivältä, ja matkat taimikauppaan tihenevät. Vaikka ei mitään ostaisikaan, siellä on mukava kierrellä katselemassa ylitsepursuilevaa kasvivalikoimaa. Onneksi on niin pieni piha, ettei sinne ihan hirveän paljon mahdu kasvamaan, eikä koko omaisuus vaella taimitarhan kassaan.
Pienet alut kasvavat suuremmiksi, kohta jo huomaan nuppuja ja seuraavana aurinkoisena päivänä (niitäkin Englannissa on!) kukat jo aukeavat.
Joka kevät
yllätyn jossain puolella puutarhaa: mistä tuollaisetkin kukat ovat
tarhaani eksyneet? Vaikka kun oikein muistelen: itsehän nekin sipulit
syksyllä maahan hautasin!
Mutta kyllä se hitaasti tassutteleva Kevät etenee tänäkin kylmänä, tuulisena, sateisena vuonna. Luulen niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti