Oli vielä aikaista kun lähdimme, eikä aamusumu ollut vielä ehtinyt haihtua, kun parkkeerasimme lintujensuojelualueen parkkipaikalle. Näkyi oikeastaan vain sumua. Ja kun nousimme autosta, tunsimme tuulen. Se oli aika hurja. Mietimme, pysymmekö korkean rantajyrkänteen polulla, jos tuuli kovasti puuskahtaa. Lähdimme kuitenkin tarkistamaan asiaa, vaikka emme toistaiseksi nähneetkään kuin kymmenisen metriä polkua eteenpäin. On aika hassua, että voi olla niin sumuista, vaikka tuuli tuivertaa keuhkoihin asti.
Rannassa oli kivinen, osaksi sortunut rakennus, varmaankin maisemien katselua varten. Nyt ei maisemia pahemmin näkynyt. Jos tarkasti tihrustaa, voi nähdä "ikkunan" alareunassa keskellä vaalean alueen; se on valkoinen kivirakennus, lintujensuojelijoiden omaisuutta. Kävelimme polulla, joka oli upotettu puolisen metriä maan sisään, niin että ei siinä tuntunut pelottavalta tuulen tuiskahdellessakaan.
Pohjoiseen maisema näytti tältä:
Ja etelään tältä:
Vielä vähän matkaa kuljettuamme, maisemat alkoivat aueta, ja näimme majakan:Hupun liehumisesta voi hiukan aavistaa tuulen voimakkuutta, samoin kuvaajan asennosta ja siitä, että kuva on tärähtänyt. Kännykkä ei pysynyt paikoillaan vaikka kuinka yritin.
Sumu laskeutui merelle lepäämään, ja aurinko alkoi paistaa.
Söimme lounasta kivimuurilla istuen, auringon lämmöstä nauttien ja maisemia ihaillen. Suuri Irlanninlaiva saapui juuri Holyheadin satamaan, jonka aallonmurtajan löydätte tästä kuvasta matona meressä.
Laskeuduimme alas kivilouhokseen, josta oli saatu kivitonnit aallonmurtajan rakentamiseen. Nykyään se on luonnonsuojelualuetta, ja erityisen mukavaa oli kulkea tästä rakkaudella puusta veistetystä kissing gatestä sinne sisälle.
Meren ranta näytti tältä:
Enkä ollenkaan ihmettele, että rantapolun alkuun oli pystytetty tällainen varoituskyltti:Puisto oli osittain rakennettu, osittain villi, hyvin kaunis kumpikin osio. Oli lampi, jossa voi onkia, kahvio ja opastuskeskus, jossa avulias opas jutteli kaikesta, Angleseyn rantateistä Kreikan talouskriisiin. Tällaisia leimatuista vanhoista tiilistä tehtyjä portaita pitkin päästiin vanhan tiilitehtaan raunioon, joihin oli pystytetty valokuvanäyttely.
Oli pakko ottaa kuva tästä kauniista kukkaikkunasta:
Lopulta kiipesimme Holyheadin huipulle. Joka oli taas verhoutumassa huntuunsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti