Myrsky

Torstaiksi luvattiin kovaa syysmyrskyä. Tykkäsin.

Aamulla se oli jo alkanut, tuuli kovasti, alakerrassakin oli läpiveto, vaikka onkin uudet ikkunat ja ovet. Kun nimittäin pesukoneiden poistot, kuivausrummun letku ja viemäri menevät epämääräisen kokoisista reiistä suoraan ulos. Niistä vetää. Aamiaispöydässä oli kuitenkin lämmin, kiitos sähköpatterin.

Kuuntelin sateen ryöppyämistä ikkunoita vasten. Se ääni tekee jotenkin iloiseksi, tuntee olonsa turvalliseksi ja kiitolliseksi. Kun ei tarvitse värjöttää ulkona. Kun talo on tukeva, eikä pelkää, että katto lentää tiehensä tai puu kaatuu katolle. Kun niin isoa puuta ei ihan lähellä ole, joka kaatuisi kolmikerroksisen talon päälle. Aitaelementit tosin paukkuivat ja heiluivat aika pelottavan tuntuisesti.

Istuin ompelemassa ja kuuntelin radiota. Kaikkialla myrsky ei ollut yhtä leppoisa, varsinkin Skotlannissa oli tuuli yltynyt hirmuiseksi, pahimmillaan 140 mph. Se tarkoittaa, että tuuli kaksi kertaa niin kovaa, kuin on suurin nopeusrajoitus moottoritiellä! Junat eivät Skotlannissa kulkeneet, eikä paljon muukaan varmaan, rekka-autot kaatuilivat silloilla, puut kaatuivat. Glascowin aseman lasikattoon tuli reikä ja asemarakennus tyhjennettiin; kuvissa ihmiset seisoskelivat ulkona avaruushuovat harteillaan, märkinä kuin uitetut koirat.

Välillä kävin katsomassa, kuinka meidän puukaksoset jaksavat. Ne huojuivat ihan rauhallisen näköisinä. Mikäs niillä olisi hätänä, vahvat puut, monet tuiverrukset jo kestäneet. Heikoimmat oksat ovat jo lentäneet pois. Eikähän täällä ole ollenkaan niin kova tuuli kuin Skotlannin ylämaassa.

Kääriydyin huopaan ja istuin pitkään parvekkeen lasioven edessä ihailemassa puiden tanssia ja sateen valumista ikkunalasissa. Yhtäkkiä teki mieli lähteä ulos. Jos kävelen alhaalla purolaaksossa, olen ihan hyvin suojassa tuulelta, ajattelin. Päätin kuitenkin käydä ensin pihalla kokeilemassa, miltä tuuli tuntuu. Pysyin hyvin pystyssä, vaikka puuskat vähän horjuttivatkin. Tuuli puhalsi avonaisesta suusta keuhkoihin asti, tiedättekö sen tunteen, kun kylmä tunturituuli yllättää? Se on häkellyttävää. Tajuaa, että on ihan oikeasti ontto!

Linnut hyppelivät puussa. Ne siis pystyvät lentämään pieniä matkoja tällä tuulella? Laiton niille lisää ruokaa, ja heti jostain ilmestyi vielä enemmän nälkäisiä pikkuisia. Yritin saada punarinnan kädelleni, muttei se vieläkään uskaltanut.

Päätin kuitenkin odottaa vielä jonkin aikaa tuulen laantumista, sillä säätiedotus lupasi myrskyn olevan ohi kolmen maissa. Istuin nojatuolissani lukemassa, taisin vähän torkahtaakin, ja sitten kahden maissa päätin uskaltaa ulos. Kurkkasin pihalle: voih kauhistus! Yksi aitaelementti makasi kukkapenkissäni! Siirsin sen kujaan, ettei se lähtisi uudestaan lentoon, ja huomasin, että se oli katkaissut pikkuisen japanilaisen vaahterani! Nyyh! Vain jalan mittainen tynkä oli rungosta jäljellä, yläosa oli haljennut pitkittäin kahtia. Ei sitä voi korjata, tajusin, vaikka ensin aioin ympätä sen kuntoon. No nyt voin kertoa kaikille, että meidänkin pihalta kaatui puu, naureskelin mielessäni, itseäni lohdutellakseni. Aita ei ollut niin pahasti hajonnut, ettei sitä voisi korjata.

Harmillista kyllä, tuuli oli laantunut niin paljon, ettei se enää tuntunut myrskyltä. Purolaaksossa ei tuullut juuri ollenkaan, ja niityilläkään ei ollut myrsky, kova tuuli vain, harmittoman tuntuinen. Ylhäällä puissa humisi. Oletteko huomanneet, miten erilaiset huminat eri puilla on? Lehti- ja havupuiden huminoiden eron huomaa helposti, mutta täällä, missä ei juurikaan ole havupuita, korva tarkentuu kuulemaan eron haapojen, tammien, lehmusten, saarnien ja pyökkien huminoissa. Suurten haapojen humina oli aika pelottava, ei siinä mielessä, että olisi pelännyt niiden kaatuvan, vaan ihan äänenä, niinkuin pelkää kun joku suutuksissaan huutaa. Vanhojen tammien ääni on viisas. Lehmusten mietteliäs. Nämä siis ovat lehdettömien puiden ääniä, kesällä
puut puhuvat kesäkieltä, joka on enemmän samanlaista kaikilla puulajeilla.

Myrsky oli siis täällä päin Englantia ohi, mutta rannikolla odoteltiin suurta tulvaa, jonka matalapaine nostaa ja tuuli kuljettaa rannalle. 9000 kotia evakuoitiin Norfolkin rannikolla. Suojamuureja rakennettiin. Eikä vahingoitta selvitty. Veneet karkailivat, laiturit sortuivat, rantapromenadit täyttyivät mudasta. Koteihin tulvi ves, ja monta taloa putosi mereen, kun rantatöyräs murtui.

Mahtava myrsky! Panee miettimään ihmisen suhdetta luontoon: vieläkö yritämme voitaa luonnon vai joko olisimme tarpeeksi viisaita yrittämään sopeutua siihen?