Kotimaani ompi...

Sisko kävi kylässä ja kysyi: "Jos olisit tiennyt Englannista sen mitä nyt tiedät, olisitko tullut tänne?"

Melkein meinasin hävetä epäisänmaallisuuttani, kun vastasin että joo, varmasti tulisin.

Mutta eihän se johdu siitä, ettenkö tykkäisi Suomenmaasta. Siellähän on (melkein) kaikki, mikä on minulle rakasta. Siis suku. Ihmiset. Ihmisten takia en Englantiin tulisi, se on varma, vaan luonnon! Se on täällä niin vaihtelevaa, erilaiset kivilajit, joista vesi ja tuuli ovat muokanneet mielenkiintoisen ryppyisen alueen. Jääkausi oli täällä helläkätisempi kuin Suomessa, tämä ei ole pelkkää graniittia ja havupuuta. Täällä on Kaikenlaista uutta opittavaa, ja sehän tekee elämisestä hauskaa. Varmaankin, jos asuisin täällä 50 vuotta, mikään ei enää tuntuisi uudelta ja jännältä.

Sepä se juuri onkin: kotimaani on nykyään Sininen Planeetta. Tämä maailmankaikkeuden pikkuinen pallura on valloittanut sydämeni ihmeellisyydellään, niin että tunnen olevani kotona kaikkialla. Mitä enemmän sitä näen, sitä enemmän haluan nähdä. Ja tosi kummallista tällaiselle erakolle: haluan nähdä myös ihmisiä. En siis tutustua uusiin, vaan NÄHDÄ erilaisia ihmisiä, samalla tavalla kuin muuta luontoa. Siis en jättimäisinä laumoina suurissa kaupungeissa, tai maapalloa tuhoavana hirviöjoukkona, se on ihan kammotusasia eikä luontoa ollenkaan, vaan yksilöinä, persoonallisina olentoina, joita voi tutkistella niinkuin kissaa, lehmää, karhua.

Mutta luonnon, vuorien, nummien, kukkuloiden, purojen, jokien ja laaksojen vuoksi asun Englannissa mielelläni, inhoamatta pimeää, jäätävän märkää talvea, joka on luontoa sekin. Silloin kääriydyn huopaan löhötuolissani ja muistelen ihanaa kotimaatani Kaliforniassa, Hawaijilla, Uudessa Seelannissa, Islannissa, Lapissa, ja olo paranee.

Joskus täällä lehtipuumaassa tulee vastaan pikkuinen havupuupläntti. Pihkan tuoksu, ehkäpä sienisen sammaleenkin lemu, ja mielen täyttää ikävä suomalaiselle suolle. Kurjet. Karpalot ja puolukat. Syksyn värit aamusumussa. Siihen turpeeseen kuitenkin olen kasvanut kiinni, järvien sini läikkyy silmissäni, kun hymyilen kaikkia Suomen ihmeitä muistellessani.