Kaikki alkoi ilta-auringosta. Se paistoi suoraan Arton silmiin hänen ahertaessaan photoshopissa yms. tietokoneympäristöissä. Tarvittiin siis pimennysverhot. Näppärimmin se kävi, kun ostin valmiit verhot ja leikkelin ja ompelin ne ikkunaan sopiviksi. Kangaskauppoja kun täällä entisessä tekstiiliteollisuuden mekassa ei ole enää kuin muutama ja nekin ovat erikoistuneet intialaistyylisiin ohutmateriaaleihin. Auringonstopparina kankaassa oli ihmeellinen muovi, joka takertui ompelukoneen neulaan ja joutui koneen sisälle, niin että verhojen ompelun jälkeen mitään muuta ei sitten saanutkaan ommelluksi. Pakko siis viedä kone puhdistettavaksi, kun ei sitä oikein itse uskaltanut avata, niin monimutkaisesti ruuvit ja nippulat ja nappulat olivat kiinni toisissaan.
Helpommin sanottu kuin tehty! Netistä löytyi kyllä kymmenkunta ompelukonekorjaamoa Manchesterin ympäristössä, mutta kun tutkimme tarkemmin, mitään korjaamoita ei oikeasti ollut olemassa. Kävin kolmessa osoitteessa ihan henkilökohtaisesti, tosin ilman konetta, mutta kaikki liikkeet olivat kadonneet. Ilmeisesti kukaan ei enää tässä maassa ompele mitään.
Täytyykö siis ostaa uusi ompelukone, jos vanha ei enää toimi kunnolla? No ei varmasti! Kiukustuin niin, että laajensin hakualuettani Liverpooliin asti. Myös sieltä löytyi useita korjaamoita, mutta yhtä toimimattoman näköisiä kuin täällä lähempänäkin, kunnes löysin yhden tosi lupaavan näköisen liikkeen Wirralissa, Liverpoolin naapurista. Mersey-joen toiselta puolelta.
Sinne sitten suuntasimme eilen, ja jes! Se oli ihan toimiva liike, ja siellä oli kymmenkunta korjattua konetta odottelemassa noutajaansa, ja meidänkin kone pääsi jonottamaan tohtorin luokse. Ihanaa! Toivottavasti se korjaantuu.
Koska nyt olimme ajelleet tänne Wirraliin, päätimme lauantaikävellä samalla seudulla, ettei tarvitse turhaan ajella ympäriinsä maailmaa saastuttamassa. Siinä ihan lähellä rannassa, Dee-joen suiston puolella, oli Wirral Country Park, ja sinne pysäköimme. Patikoimme Thurstastonin kylään luonnonsuojelualueelle. Siellä oli aivan ihana metsä, suuria käkkyrämäntyjä ja kaikenlaisia lehtipuita, ja ihmeellisiä vaaleanpunaisia hiekkakivikallioita, joihin oli hyvä kaivertaa nimikirjaimia ja portaita. Ja kiva niillä oli kiipeilläkin. Ihan ylhäällä mäellä istuimme penkille ja söimme eväät maisemista nautiskellen.
Niin no, maisemista ei kyllä voinut nauttia. Sekä Dee- ettäMersey-jokien suistojen rannat on rakennettu täyteen voimaloita ja tehtaita, savuavia piippuja on kymmenittäin. Ja vaikka takana häämöttääkin meri, ja muutama Walesin matalimmista vuoristakin pilkottaa kaukaisuudessa, tunkeutuvat väkisin mieleen ikävät ajatukset. Jatkoimme siis pian matkaa, ilma oli ihanan keväinen, linnut lauloivat, ja piti riisua toinen paita pois, niin lämmintä oli. Kuljimme vanhan kirkon ohi, laitumien keskellä, ja sitten puronvartta pitkin kohti merta ja autoa. Mutta hupsis! Yhtäkkiä puro lirisi putouksena parikymmentä metriä syvään rotkoon! Emme osanneet ajatella olevamme niin korkealla, meri tuntui olevan lähes samalla tasolla kuin me! Sepä täällä Englannissa onkin niin kummaa, kun korkeuserot ovat niin ällistyttäviä Suomen loivaan tasaisuuteen verrattuna. Yhtäkkiä tulee vastaan rotkoja, joita ei kuvitellut voivan olla olemassa. Juuri siksi täällä on niin jännää kuljeskella, melkein missä vain on ihania yllätyksiä.
Kun ilma oli ihana ja päivää vielä jäljellä, päätimme kävellä toisenkin lenkin. Sille lähdettiin kävelemällä golfkentän poikki. Täällä sellainen on ihan normaali käytäntö, ja kävelijöillä on "etuajo-oikeus" golfinpelaajiin nähden, tietenkin vain luvallisilla poluilla. Sitten pääsimme metsään. Ja siellä vasta rotko olikin! Se oli ihan hirveän syvä, mutta ei niin jyrkkä, ettei sinne olisi päässyt. Hiekkakiviseen rinteeseen oli koverrettu "bakers dozen", 12 porrasta. Ja vieressä olivat Jaakopin tikkaat, lähes pysytysuoraan rinteeseen rakennettu polku/portaat. Me kylläkin laskeuduttiin kanjoniin ihan banaalisti metalliportaita pitkin. Lumimyrsky oli kaatanut puita, joten jouduimme kiertelemään ja kipuamaan niiden ohi/yli. Aivan upeita vanhoja puita kasvoi rinteellä ja linnut lauleskelivat ja aurinko paistoi. Niin keväistä kuin olla saattoi. Maakin jo tuoksui.
Sellaisia ihmeen ihanuuksia voi löytyä, ihan vaan sen ansiosta, että aurinko häiritsee tietokoneella työskentelyä. Eipä varmaan olisi osattu niille seuduille lähteä ilman kaikkia ompelukoneharmillisuuksia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti