Eksyksissä

Halusin saada Wild Westin matkalle mukaan geomatkaajan. Niinpä lähdin etsimään, muutaman kilometrin kävelymatkan päässä pitäisi sellainen olla. Ja kätkökin olisi uusi valloitus, ja muutama muukin uusi siinä matkan varrella. Pari ensimmäistä kilometriä oli ihan tuttua matkaa, Irwell-joen vartta pitkin, Clifton Parkin halki. Sitten oli uusi tuttavuus, Ringley-niminen asuinalue. Ei mitenkään ihmeellinen muuten, mutta hieno vanha silta, jonka molemmissa päissä oli upeat vanhat Public Houset, toisen nimi oli La Roma, Colosseumin kuva oven päällä!
Ringleyn kylä oli joen mutkassa ja niinpä, mutkan oikaistuani olin taas Irwellin varreessa. Ja siinä oli se kätkö! Mutta ei siellä ollutkaan matkaajaa, surku! Se olisi ollut niin hyvä, kun se oli ilmapallossa roikkuva possu, joka halusi lentää "up, up and away"! Mutta eipä siinä sitten voinut mitään, suunta seuraavalle kätkölle. Se oli oksanpätkään upotettu filmipurkki puunhaarassa ja hui! pelästyin ohi viuhahtavaa junaa, joka rääkäisi juuri kohdalla, siinä oli tasoylikäytävä ihan lähellä. Jaahas, muut kätköt näyttävätkin olevan joen toisella puolella, pyh! Mitäs sitten tekiskään? Jos vaikka jatkaisin joen vartta pitkin kohti Boltonia, saisin auringolleni ensimmäisen säteen!
Valitsin polun, joka laskeutui alas joen varteen, mutta pian tulikin vastaan paukkukukkaviidakko, eikä sen läpi päässyt ilman machetea, se oli puoli metriä m inua korkeampaa ja niin tiheää, ettei mitenkään voinut nähdä, minne polku vei. Siispä takaisin isommalle polulle. Sekin kyllä kapeni ja paukkukukat yrittivät käännyttää minut takaisin, mutta työntelin niitä syrjään ja jatkoin matkaa; olivat siitä muutkin päässeet kulkemaan! Viidakkoa jatkui ja jatkui, joki kääntyi toiseen suuntaan, enkä enää yhtään tiennyt, missä oikeastaan olin. Yritin selvittää sijaintiani mukaan ottamastani Greater Manchesterin tiekarttakirjasta, mutta eihän siinä kaikkia kävelypolkuja ollut. Jatkoin siis vain matkaani, kyllä tämä polku joskus ihmisten ilmoille vie, näin selvä ura, vaikka onkin viidakossa. Ja pian sitten alkoikin kuulua lasten iloisia ääniä, ja astuin viidakosta Moses Gate Country Parkiin.
Tuommoinen yhtäkkinen maiseman avartuminen on aina jotenkin Suuri Hetki, mikä jotenkin avartaa sydämen. Täytyy vetää keuhkot täyteen ilmaa, silmät suurenevat ja selkä suorenee. Jonkinlainen löytöretkeilijämäinen tunne. Yhtäkkinen yllätys, vaikka jotain sellaista olikin odottanut.

Puistot täällä ovat isoja nurmikenttiä, joiden laitamilla saattaa olla lampia, joki, tai lasten leikkipaikka niinkuin täällä Moses Gatessä. Täällä on myös ihana pikkuinen villikukkapuutarha,ja pitkulaisen lammen yli johtaa kivilohkarepolku.
Irwell-joki oli haarautunut kahdeksi, tämän haaran nimi on Croal, ja siihen on rakennettu tälle seudulle tyypillinen "koski"
Pienen ylämäen päällä on padottu lampi, jossa pullajoutsenet ja -hanhet seuraavat toiveikkaana rannalla kulkijoiden askelia.
Ja jes! Puistossa oli myös jäätelöauto! Laskeskelin rahojani: junamatka Boltonista Manchesteriin, varmaan kolmisen puntaa, Metrolink Prestwichiin jotain samanverran. Mutta jos junalippu onkin kalliimpi, en taida kuitenkaan uskaltaa ostaa jätskiä, kun on niin vähän rahaa mukana. Sen sijaan istahdin penkille syömään omenaa.
Tällainen uusien asioiden kokeminen ja yllättävä uusien kauniiden paikkojen löytäminen on aina niin upea kokemus, niistä jää pitkä muistijälki, maisemat palaavat mieleen aina silloin tällöin, ja maailma tuntuu hienolta paikalta.
No joo, enhän minä oikeasti eksyksissä ollut, ei täällä mitenkään voi eksyä. Aina tulee taloja, puistoja, tai tie vastaan. Kun tietä pitkin kävelee, pääsee ehdottoman varmasti Pubin luo. Ja jos ei muuten tajua, missä on, sieltä voi käydä kysymässä. Ja ostaa samalla...-jätskin!