O-pila

Tultiin Suomeen, kymmenen maissa illalla Helka-hotelliin, eikä jaksettu mennä etsimään syötävää enää mistään. Niinpä sitten siepattiin sipsejä ja kokista iltapalaksi. Arvaatte, ettei nukuttanut!
Makasin siis sängyssä ja tuijotin ulos likaisesta ikkunasta: TAPIOLA siellä luki valokirjaimin, mutta siitä näkyi vain PIOLA, kun ikkunan karmi oli tiellä. Yönkuluksi rupesin järjestelemään kirjaimia, ja siitä syntyi ihan juttu:

O-pila

Polia paloi. Loipa lapio. Olipa opali. Ilopa lipoa!

Mahtoiko tämä Polin raunioissa lapiota heiluttanut henkilö lipoa "opalia" vai huuliaan ihanan aarteen löydettyään, tarina ei kerro. Mutta jännää, että 5 kirjainta voi järjestää niin moneksi ihan oikeaksi sanaksi! No jaa, opalista nyt puuttuu se yksi a, mutta sehän onkin vähän ulkomaan sana, ihan yhtä hyvin sen sanan keksijä olisi voinut kirjoittaa sen yhdellä aalla.

Oli ihan mukavaa taas käydä Suomenmaassa, nähdä sukua. Mutta haikea olo tuli. Ei pääse täällä sulassa maassa kokemaan sitä valon palaamisen, lumen sulamisen, lintujen muuton, kasvun alkamisen huumaavan pikaista riemua, joka keväällä siellä Suomessa aina herättää talven horroksesta. Tosi harmillista! Täällä on niin samanlaista kaiken aikaa. Aina jotain kukkii, keskellä "talveakin". Aina joku lintu visertää. Eikä kevään lumivalopäiviä! Sitäpaitsi, minä tykkään lämpimistä vaatteista. Täällä pukeudutaan kuin kesällä heti kun asteita on kymmenen. Minä palelen tässä kosteudessa, ja tunnen itseni höpsähtäneeksi villapaidassani.

Mutta enhän minä oikeastaan valita, se oli vain toteamus. On kiva tietää, minkälaista muualla maailmassa ihan oikeasti on, ja senhän saa selville vain itse kokemalla. Vuosi on aika hyvä aika tutustua uuteen maahan, oppii perusasiat, niinkuin sään ja juhlapäivät yms. Toinen vuosi sitten menee jo melkein rutiinilla. Ainakin, jos saadaan tuo alakerran lattia lämpimäksi ennen talvea!