lauantai 11. syyskuuta 2010

Mitä tapahtui sängylle?

Muistattehan, että meidän sänky ei mahtunut sisälle, ja jäi siis terassille pystyyn. Siinä se olla jökötti, kesti sateet ja paahteet, kunnes taas, kun olimme saaneet huushollia vähän järjestyksempään, huomasimme sen. Mitä sille tehdään? Viedään kierrätykseen tietty, mutta ei se mahdu autoon, ei edes katolle kokonaisena. Mutta miten tuollainen pilkotaan?

Jos otettaisi ensin talteen nuo kapeat laudat, niistä voisi varmaan askarrella jotain. Loput puuosat annoimme aidan yli naapurille, siellä on hauska pikkuinen uuni, jossa he pitavät joskus tulta.
Seuraavaksi oli purettavana tukeva kuitukangas, jonka keksimme laittaa autoon tavaratilan suojaksi, kun raijasimme roinaa kierrätykseen. Sitä virkaa se kangas saa edelleen käyttää, ja siinä hommassa se on ainakin yhtä hyvä kuin sängynpohjana.
Jouset oli pakattu yksitellen pitkiin kuitukangaspussijonoihin, jotka oli ommeltu päältä yhteen ja kiinnitetty toisiinsa isoksi levyksi. Me hassut leikkasimme pussit auki ja nypimme jouset ulos, jotta voimme hyvällä omallatunnolla viedä ne metallinkeräykseen. Niitä jousia oli n.25 kertaa 25, eli aika monta, mutta kun keräsimme ne siististi sisäkkäin, ne mahtuivat IKEAn muuttolaatikkoon. Tässä vaiheessa tuli naapurin emäntä kutsumaan meidät drinkille, kun yksi heidän viidestä tyttärestään oli juuri mennyt naimisiin. Ja samalla vietettiin isännän 60-vuotisjuhlapäiviä. Vieraita oli talo pullollaan, kaikki meille tosiaankin vieraita, ja meteli oli kova, niin että tuskin kuujli, mitä naapuri sanoi. Niin että emme siellä kovin kauaa viipyneet, vaikka isäntä kutsui illallisellekin. Kun alunperinhän oli puhe vain drinkeistä. Hiippailimme ehkä vähän epäkohteliaasti "kesken kaiken" kotiin.

Siinä sitten oli meillä sängyn alkuaineet: kasa kapeita lautoja, kuitukangasta, laatikollinen jousia, epämääräinen kasa kangasta ja pehmustetta, ja kaunis tuli naapurissa aidan takana.
Helppo se sänky nyt oli kuskata kierrätykseen.
Mutta mitä tehdä laudoista? No tietenkin jakoseiniä lusikkaveitsihaarukkalaatikoihin! Lautapino seisoi muutaman viikon keittiön lattialla, niin että siihen oli helppo iskeä varpaansa. Mutta sitten, kun muuttohommat alkoivat vähetä, tartuin toimeen. Arto oli mennyt Lontooseen päiväksi, ja ajattelin, että voin ajan kuluksi harjoitella sahausta ja ruuvausta ja tappiliitoksia.








Se olikin hauskaa! En ole koskaan oikein oppinut sahaamaan ihan suoraan, mutta jokseenkin samanmittaisia kappaleita sain aikaiseksi. Tosin, kun laitoin ne seisomaan pystysuoraan vierekkäin, kaikki sojottivat vähän eri suuntiin. Mutta keitinvälinelaatikossa ne näyttivät ihan siedettäviltä. En halunnut laatikon etulevyyn ruuvinkantoja näkyviin, niin että tässä nyt sitten harjoiteltiin sitä tappiliitosta. Onneksi meillä on varastossa kaikenlaista tarpeellista, niin että siitä vain tekemään. Mittasin hyvin tarkkaan, porasin hirmuisen kohtisuoraan, ja kas! Ensimmäinen kapula sopi oikein hyvin paikoilleen. Takaseinästä sitten kuitenkin ruuvasin laudan kiinni. Oli juuri ostettu sopivia multipurpose-ruuveja! Kolme muutakin lautaa sopivat yhtä hyvin kohdalleen, mutta se yksi, joka jäi hiukan liian lyhyeksi, ei oikein osannut olla heilumatta. Älykkäästi siis ruuvasin sen laatikon alta tukevasti paikoilleen. Kas tässä:

Olin ihan innoissani! Jee, se onnistui! Jospa rakentaisin väliseinät toiseenkin laatikkoon!
Mutta siihen piti tulla pieni kapula pitkien lautojen väliin. Siinä olisi vähän enemmän temppuja tehtävänä, kun en halunnut ihan vain ruuvata sitä pätkää, ruuvinkannat eivät ole niin kivoja koristeita. Kaikki olisi varmaan sujunut oikein mainiosti, elleivät ohuet tapit olisi lopussa, ja pikkuporakoneessa ei ollut niin isoa poranterää kuin olisi tarvis paksumpaan tappiin. No, yritin sitten kuitenkin isolla poralla. Mutta se oli niin painava, en pystynyt pitämään sitä suorassa ja reiät menivät vinkkeliin, varsinkin, kun lauta ei suostunut pysymään hyvin pystyssä lattiakaakeleiden välissä. (oli tietenkin ihan liikaa vaadittu, että olisin kävellyt pihanperälle hakemaan vajasta askartelupenkin ja kiinnittänyt laudan siihen ;)) Jotenkin kuitenkin yrityksen ja erehdyksen kautta sain senkin laatikon valmiiksi. Hieno!

Innoissani sitten tein vielä kolmanteenkin lasatikkoon sisustuksen. Siihen tarvittiin kaksi kaksijalkaisen T-kirjaimen muotoista palaa, jotka liitettiin sitten yhteen, tapeilla tietysti, ja sitten, taas tapeilla, laatikon etuseinään. Se oli sitten vielä pakko kiinnittää pohjan läpi, kun tappimokomat menivät poikki, ja kärsivällisyys oli minulta tältä päivältä lopussa, niin että olisin halunnut yrittää kolmannen kerran saada tappiliitoksia onnistumaan. Viimeistä ruuviakin piti sitten siirtää kolme kertaa, ennenkuin se osui kohdalleen. Mutta sitten kolmaskin laatikko oli valmis! Aika hieno. Yksi väliseinä vain vinossa!


Vanha sänkymme koki siis monenlaisia muodonmuutoksia. Pystyisipä itsekin muuttumaan yhtä moneksi eriksi, aina välillä se olisi tarpeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti