Onpas kulunut aikaa edellisestä jutusta! Se johtuu siitä, että olimme lomalla Aberdeenissa, ja sen jälkeen on ollut kaksi viikkoa! poutaa! Eikä poutasäällä ehdi kirjoitteleman, kun luonto vetää ulos poluille. Nytkin vielä on aamupäivän poutaa, sanoo säätiedotus, mutta ajattelin pitää "vapaapäivän" ja tarttua kynään. Noin kuvaannollisesti sanottuna.
Mietin, että kerronko ensin Aberdeenistä vai jostain kävelyretkestä, ja päädyin kertomaan ihan viimeisimmästä, eilisestä polusta, koska se on vielä tarkasti mielessä, ja oli ihan mukava, vaikkei korkealle ylettynytkään. Eikä siis ollut rankka.
Lähdimme Glencoen kylästä polulle, jo ennenkin tallatulle, jonka nimi on Orbital Path. Ei se vielä ole kiertorata, kartalla se näyttää enemmän tikkarilta, mutta tarkoituksena on tehdä siitä lenkki kylän ja Coe-joen ympärille. Alikulkutunneli A82-tien kohdalla on jo lähes valmis.
Se on ihan lenkkaripolku, turisteille tarkoitettu, mukavasti se kiemurtelee pikkuisen metsätien puolelta toiselle.
Me parkkeerasimme tällä kerralla vähän pidemmälle "tikkarin varren" vierelle, joten aivan ihana joenvarsipolku jäi tällä kerralla näkemättä. Mutta tosi kauniita, maagisia maisemia oli tälläkin osuudella. Ikivanhoja puita.
Mörkönä tuijottavia vuoria. Kun vuorten huippujen oranssi ruska on muuttunut ruskeaksi.
Tuolla jossain, puiden kätköissä, oli Hagridin mökki! Tässä Glen Coessa on kuvattu paljon muitakin elokuvia kuin Harry Potteria.
Ritsapuu. Ei kovin vanha, joten ei se varmaankaan ollut MacDonaldsien salainen ase...
Kun tikkarin varsi oli kävelty, menimme kissing gaten läpi metsäpolulle. Sekin on lenkkitossukelpoinen, vaikka maasto on kyllä tosi jyrkää, ja reisilihaksetkin joutuivat töihin. Polut oli peitetty, varmaan ihan meitä varten, ei punaisilla, vaan lehtikuusenruskaisilla
ja pyökinkultaisilla matoilla.
Tervetuloa An Torriin!
Tämä on pieni luonnonhoitoalue Glen Coen alapäässä, siis siellä, joka on lähimpänä meren pintaa.
Ensin kipusimme An Torr-kukkulan huipulle. Ensimmäisellä kerralla kun kävimme täällä, siis jotain 13 vuotta sitten, täällä tehtiin metsätöitä, ja meiltä jäivät nämä kauniit maisemat näkemättä:
Alhaalta noiden lehtikuusten takaa kävelimme polkua pitkin tänne An Torrille.
Oikealla kohoaa Bidean nam Bian - vuoriryhmä, alhaalla sen edessä näkymättömissä A82 tie kiemurtelee laaksoa ylöspäin.
Tämä on An Meall eli Kukkula. Sen takana piileksii Ballachulishin kylä. Vielä on hiukan ruskaa puissakin.
Ensin, kun katselin tätä "hoidettua" metsää, ajattelin, että työt ovat jääneet pahasti kesken, loppusiivoukselta ovat varat loppuneet tai laiskuus iskenyt,
mutta sitten keksin, että tämähän on kaikille pikkuisille creepeille ja isommillekin otuksille aivan mainio asuinpaikka!
Hyviä koloja kaikkialla!
Aivan kuin tuonne koloon olisi livahtanut jokin mustarastasta suurempi otus! Lintuja olikin paljon, punarintoja, peukaloisia ja ihanasti visertäviä pyrstötiaisiakin! Isommista asukkaista näimme vain tämän vihreäturkkisen gorillan.
No, olihan siellä uusia puuvauvojakin kasvamassa.
Sitten nousimme Signal Rockille.
Kyltissä lukee Aurinkokukkula, se on jokin muinaiskristillinen pyhä paikka. Tarinoiden mukaan se on myös ollut paikka, jolla sekä MacDonaldsit että Campbellit polttivat merkkitulia. Mutta sellaisesta ei kuulemma ole löytynyt mitän merkkejä. Näyttää aika hankalalta kiivettävältä, mutta siellä takana on ihan kelvolliset kiviportaat! Hienot näkymät sieltä varmaankin on joskus puuttomampana aikana ollut. Nyt näkymät ovat tällaisia:
Siihen sitten lennähti pieni kerjäläinen! Nipistelin sille hiukan energiapatukkaa, ja palkinnoksi se antoi ottaa kuvan itsestään.
Lähdimme sitten seuraamaan hyvännäköistä polkua Coe-jokea kohti, mutta yhtäkkiä se muuttuikin mutaiseksi ja kapeni kapenemistaan. Me vaan itsepäisesti seurasimme sitä, sillä ei siinä mitään eksymisen vaaraa ollut, niin pieni metsä se oli. Tuli vastaan aita, jonka läpi nappasin kuvan,
ja jonka takana virtasi se Coe-joki, näettekö, tuossa alhaalla? Polku ei mennyt läpi aidasta, eikä sen ylikään voinut kiivetä, se oli sellainen verkkoaita, johon kengät tarttuvat kiinni tai se kaatuu tai hajoaa. (kokemusta on...) Siispä seurasimme aidan viertä, siitä muutkin olivat menneet, ja muutamien tiheiden risukoiden jälkeen pääsimmekin takaisin oikealle polulle. Ja sitten tulimme Joelle,
sillalle,
ja Glen Coen maisemien ääreen.
Tämä on Aonach Eagach Range, jonka huipulla kulkevan polun molemmin puolin on jyrkänteet satoja metrejä pystysuoraan alaspäin. Kuulostaa jännältä, mutta taitaa jäädä kokeilematta. Pilvet olivat hauskoja siellä rotkoissa piileskellessään.
Ja niityllä oli pieni kauris syömässä ruohoa!
Ei se oikeastaan pelännyt meitä, kunhan nyt loikkasi kevyesti puron toiselle puolelle ja jatkoi syömistään. Otin varmaan 10 kuvaa ja yritin huudella sille, että nostaisi päätään, mutten silti saanut tämän parempaa otosta. Kuljimme puron laitaa, ja muistelin, että täällä näin viimeksi koskikaran lentelemässä, ja kas! siinähän se oli nytkin! Ei suostunut kuvattavaksi.
Lenkki olikin venynyt pidemmäksi kuin suunnittelimme ennen lähtöä, ja nälkä, jota ei energiapatukalla sammuteta, alkoi murista mahassa. Päätimme siis mennä Clachaig Inniin syömään.
Se oli ihan mukava paikka, vaikka arvelinkin, että lounasleipä on kolmen normaalin lounaan kokoinen.
Mutta tulihan tuo lähes kokonaan syödyksi, maisemia ihaillen.
Tässä taas Bidean nam Bian.
Tämä, Sgorr nam Fiannaidh, ei näkynyt ikkunasta, mutta katsokaa, miten mielenkiintoisesti polku kiertelee vuorelle, tuossa puronuoman vasemmalla puolella! Ei ihan näy, mistä kallionkolosta se puikkelehtii huipulle asti. Sieltä pääsee sitten Aonach Eagachin polulle. Tai sieltä alas.
Täysin vatsoin lähdimme sitten kulkemaan takaisin autolle, onneksi alamäkeen, kun maha oli niin pullollaan. Näimme lisää vanhoja puita:
On mukavaa, että niistä putoavat lehdet pois talveksi, niin näkee, minkälaisia niiden rungot ja oksat oikeasti ovat. Ihania kiemuroita! Persoonallisuuksia. Tai vaikka kerrostaloja:
(Ei ollut geokätköä missään kolossa!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti