torstai 24. heinäkuuta 2014

Aamun valo

Minun huoneessani on kolme ulkoseinää. Itäänpäin antaa kaksi korkeaa kapeaa ikkunaa, etelään yksi samanlainen. Tänä aamuna (jos 4.07 lasketaan aamuksi) idässä kattojen yläpuolella häämöttää ohutta ohuempi kuunsirppi. Ja yksi kirkas tähti sen vieressä. Taivaanranta vaalenee, vai lieneekö Liverpoolin sataman valaistus? Ikkunasta näkyy myös kolmen savupiipun musta hahmo, jokaisen vieressä seisoo telkka-antenni.

Sijoitin tyynyni sellaiseen kohtaan, että herätessäni näen auringon nousun. Nimittäin jos satun heräämään auringonnousun aikaan. Aika usein herään. Tänään olen vähän etuajassa, mutta kyllä se taivaanranta kohta alkaa ihan oikeasti vaaleta. Sitten katselen pilvien värien vaihtumista. Koko taivas saattaa olla vaaleanpunaisten pilvien peitossa, tai sitten tummien pilvien alapuolet ovat pinkkejä, se on aika hurmaava näky. Eräänä aamuna taivas oli vaaleanpunaraitainen! Saa nähdä, minkälainen taivas on tänään; pilvet ovat hyvin ohuita, niitä tuskin näkee. Nyt taivaanranta kellertää, ja jonkinlaista vaalenemista näyttäisi tapahtuvan.

Itse asiassa piti kertomani pihan aamuvalosta. Kun aurinko on noussut niin korkealle, että paistaa talon kattojen yli, se valaisee melkein koko pihan. Mutta valo tulee alhaalta, se on jotenkin unista vielä, niin että kasvitkin tuntuvat vasta hieroskelevan silmiään, siristelevän yhtäkkisessä kirkkaudessa.
 Katsokaa valoa, älkää niinkään kukkapenkkejä, jotka ovat keskeneräisiä. Tai saa niitäkin katsoa, ihan hyvinvoivia kasvit ovat, vaikka kaikki eivät olekaan kukassa. Eivätkä tule koskaan yhtaikaa olemaankaan, sillä Englannin kesä on pitkä ja valitsin kasveja senkin mukaan, mikä milloinkin kukkii, niin että koko ajan jokin kukkisi. Sitäpaitsi nuo auringonkukat ovat kuokkavieraita, ei niiden siinä pitäisi olla! En kuitenkaan sano niitä rikkaruohoiksi.
Kuvista  jotenkin ei tule oikeaa tunnelmaa. En tiedä miksi. Ehkä ilma ei ole vielä herännyt. Tai sitten kännykamera ei ymmärrä kauniin päälle. Kunhan portaiden betonilaatat saavat puupäällyksen, istahdan aamukahville tästä maisemasta nautiskellen. Patiohan jää vielä varjoon aamuauringossa, niin että sinne ei viitsi aamun viileydessä mennä istuskelemaan.

Lokit ovat heränneet, huutelevat ja liitelevät. Tänä aamuna on vain muutama raitapilvi itäisellä taivaanrannalla. Hyvin hitaasti ne muuttuvat vaalean ruusunpunaisiksi. Kuunsirppi ja tähti himmenevät, tähti piiloutuu pnkin pilvipeitteen alle. Nyt kun otan pienet aamutorkut, pääsen uudelleen herätessäni nauttimaan pihan aamutunnelmasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti