Meillä on parhaillaan menossa asunnon myynti ja toisen osto. Haluamme muuttaa lähemmäs Arton uutta työpaikkaa, Liverpoolia. Olemme jo tehneet tarjouksen talosta, jonka haluaisimme ostaa. Tavallisella järjellä ajatellen ei pitäisi kulua niin kovin kauan aikaa hinnan maksamiseen ja avainten saamiseen. Mutta täällä se ei ihan niin vaan käykään. Ensin täytyy tehdä vaikka minkälaisia tutkimuksia, en jaksa enää ajatellakaan niitä, sillä asianajaja sanoi juuri tänään, että vielä kuluu tutkimuksiin ainakin 3 viikkoa, ja sen jälkeenkin vielä vähintään viikko, ennenkuin voidaan muuttoautoa tilata. Siis miten voi! Kuinka kukaan kestää!
Minä en oikein tahdo kestää. Ajan kuluksi olen siirrellyt kasveja kukkapenkeistä ruukkuihin. Jotain täytyy tästä ensimmäisestä omasta puutarhasta viedä uuden puutarhan siemeneksi. Tässä puutarhassa olikin aika paljon liian tiheässä kasvavia kasveja, niin että hyvällä omallatunnolla niitä pakkaan mukaan. Ja siemeniä ja juurrutettavia oksiakin olen keräillyt. Ilmaiset kevätkukkasipulit olisi pitänyt saada jo maahan, pelkään, että ne pilaantuvat, kun ilma on muuttunut niin kosteaksi. Tulppaanit istutin ruukkuun. Viidestäkymmenestä narsissista pistelin tänne multaan suuren osan.
Eilen imuroin kaikki nallekarhut ja pakkasin matkalaukkuihin. Sanoin niille, että nyt lähdetään aikamatkalle, nukkukaa vaikka talviunta. Taitaa kyllä uni olla vähän huonoa, ovat kuin sillit suolassa...
Hm. Ehkäpä täytyykin alkaa suunnitella joulunviettoa nyt, ja unohtaa koko muuttoruljanssi täksi kuukaudeksi, jolloin ei mitään näkyvää tapahdu. Kaupat alkavatkin olla jo täynnä joulukamaa! Mitähän mukavaa sieltä löytyisi...


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti