Tässä englanninkielessä tuntuu olevan enemmän mutkia matkassa kuin amerikankielessä. Amerikanenglanti on jotenkin kamalan virallista, tai...-siinä on paljon pitkiä "sivistyssanoja", hienoja ilmaisuja, kun taas Englannin englannissa on enemmän lyhyempiä, kuvailevia sanoja. Mutta sehän voi johtua siitäkin, että Kaliforniassa asuimme tosi sivistyneessä paikassa, kun taas täällä ympäristön ihmiset ovat kaikista kansankerroksista. Ainakin kielen kuunteleminen täällä on joskus oikea "seikkailu".
Ihan alkuaikoina yllätyin, kun kaupasta lähtiessäni myyjä toivotti: "Bye bye, love!" Love lausuttuna "luv", tai jotain sinne päin. Ajattelin, että olipas hassu nainen, mutta nyt olen jo tajunnut, että sehän on ihan tavallinen toivotus, eikä sillä ole välttämättä mitään tekemistä rakkauden kanssa.
Joskus tuntuu, että yksi sana voi tarkoittaa kymmentä eri asiaa. No nyt ei tietenkään tule mieleen mitään esimerkkiä! Mutta siksi, kun kuulin ohimennen jonkun sanovan toiselle:"age yourself!", aloin miettiä, mitä kaikkea se voisi tarkoittaa.
Ehkä vanhempi voisi sanoa sen riehuvalle lapselle: "oles ihmisiksi!"
Tai ehkä se tarkoittaakin "kerro ikäsi!" tai sitten että arvioi, kuinka vanhaksi itsesi tunnet.
Ehkä nuorelle ihmiselle voisi sanoa sen tarkoittaen "kasvas nyt joskus aikuiseksi!"
Kaikenlaisia hassuja ajatuksia risteili kielenkääntäjänmielessäni, kunnes keksin parhaan: "Vanhene tyylikkäästi"! Eli siis kypsy kuin hyvä viini, ripen, mature, miten sitä nyt sanotaankaan.
Päätin ottaa sen tunnuslauseekseni. Mutta tietenkin, se miten minun mielestäni vanhennutaan kuin hyvä viini, ei ehkä tarkoita samaa kuin muilla ihmisillä. Ja toivottavasti en kuitenkaan muutu upean vanhan punaviinin väriseksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti