Maali!

Eräänä päivänä viedessäni uutta linnunruokasäkkiä varastokomeroon, huomasin siellä lojuvat maalipurkit. Harmistuin. "Nuokin tuossa aina vain makaavat, pitäisi päästä niistä eroon!" Ja sitten muistin, että yläkerran ovet ja pihtipielet ovat odotelleet maalia jo ainakin puoli vuotta, hiottuina ja paklattuina. Siispä tartuin valkoiseen maalipurkkiin ja nostin sen portaille odottamaan ylösnousua. Mikä tapahtui seuraavana päivänä, Metrolehtien, maalarinteipin ja pensselien kera. Oli myös hiekkapaperia (mitä pienenä ollessani kutsuttiin santapaperiksi ja nykyään hiontapaperiksi, eikun sillä taitaa olla nykyään vieläkin hienompi nimi!) ja pesurätti. Niillä pääsi hyvään alkuun, vaikka maalarinteipin kiinnittäminen kokolattiamattoon olikin aika epätoivoista. "No olkoon!" ajattelin lopulta, avasin BBC3-radiokanavan tietsikalta ja ryhdyin töihin.

BBC3lta tulee vanhaa klassista musiikkia, se on minulle aika taustamusiikkia nykyään, niin että ei ollut vaaraa, että unohtuisin kuuntelemaan sitä maalipensseli kourassa toimettomana. Sitten tuli päivän kolmikysymyksisen tietokilpailun ensimmäinen vihje: Seison uusklassisessa ateenalaista temppeliä muistuttavassa rakennuksessa. Pensseli pysähtyi. Muistelin, mitä uusklassista Englannissa on, jotakin musiikkiin liittyvää. Ehkä se Lontoossa oleva konserttitalo, mikäs sen nimi nyt onkaan...-ja siinä sitten pensseli sai levätä, kun istuin otsa rypyssä miettimässä.

Mutta ei, maalatahan tässä piti, muistin yhtäkkiä, ja jatkoin sutimista hienon klassisen musiikin tahdissa. Maalin piti olla hajutonta ja mautonta ja myrkytöntä, mutta kyllä vain silmissä ja kurkussa alkoi rahista; niinpä avasin ikkunan ja soin naapureillekin nautinnollisen klassisen aamupäivän.

Rakennuksen historiaan liittyy Mozartin Jupiter-sinfonia.
Ai se onkin saksalaisen kulttuurin alueella! Berliinissä? Dresdenissä? Salzburgissa? Mutta miten Jupiter siihen liittyy? Jotain sankarillista? Ehkä teos esitettiin siinä talossa ensimmäisen kerran. Vai onko se jonkun sankarillisen henkilön palatsi, eikun eihän ne ole uusklassisia! Asiaa pohtiessani huomasin aika ajoin heilutella maalisutiakin. Ovet ja pielet ovat moneen kertaan maalattuja, eivätkä kovin hyvää puuta, oksankohdat tahtovat jäädä väkisin näkyviin, ja entisen maalarin designeeraamat valumajäljet olisi ehkä pitänyt hioa paremmin, että omani näkyisivät kunnolla. Mutta kyllä se menettelee näinkin, kukas ovia nyt niin tarkasti koskaan tutkii. Väri on tärkein.

Seuraava vihje, "Voidaan sanoa, että Brahms on talossa vieläkin" oli radiotädin mielestä sekava ja kryptinen, joten mieleeni tuli heti kirkko: kuollut henkilö ja krypta. Missä on uusklassisia kirkkoja? Töölössä, tuli heti mieleeni, mutta tuskin Brahmsia on sinne haudattu... Keskityin maalaamiseen. Ja yhtäkkiä se tuli mieleeni, Wien, uudenvuodenkonsertit, Strauss, Schönbrunn, Riesenrad, Hofburg, kummalliset hotdogit, ihana kahvi puistossa valssien säestyksellä! Ensimmäinen yhteinen matkamme ulkomaille. Se talohan se tietysti on! Mikäs sen nimi olikaan... Mutta ennenkuin ehdin kaivaa nimen muististani, radiotäti kertoi, että Musikvereinin talohan se on! Talossa on kuulemma Brahmsin mukaan nimetty huone, mutta miten se Jupiter tähän liittyy, sitä täytyy vielä tutkia, koska radiotäti ei kertonut.

Maali loppui. Täytyi hakea lisää. Matkalla tramissa luin Metrolehteä, siinä kerrottiin, että tänä iltana tulee telkusta Lee Chang Dongin elokuva Poetry (jonka nauhotin), ja että Tom Bennin uusi kirja on ilmestynyt. Ohi mennessäni hain kirjastosta Tom Bennin vanhan kirjan The Doll Princess, koska olin juuri lopettanut edellisen kirjan lukemisen (Mac Cann: Valon tällä puolen, hyvä, mutta raskas). Tom Benniltä en taida lukea toista kirjaa. Vaikka jutut tapahtuvatkin Manchesterissä. Tämä on tosi tavallinen raakamainen dekkari.

Seuraavana päivänä maalasin kaiken toiseen kertaan. Musiikkina Lenni-Kallen joululevy, ja vähän muutakin jouluista. Yritin nimittäin keksiä, mitä käyttäisin jouluvideon musiikkina. Sekin oli aika visainen juttu, ja ainakin yksi kappale, tai oikeastaan se osa, on nyt editoidussa filminpätkässä.

Siivosin jäljet. Kylläpä hohtelee puhtaan valkoisena! Mutta voih! Kuinka tuo portaan jalkalista on noin keltainen ja likainen...

Kannoin puolityhjän maalipurkin varastokomeroon. Siellä se aina välillä pistää silmään ja muistuttaa maalintarpeen loputtomuudesta.